UUTISET JA TAPAHTUMAT

Mediatiedote 5.6.2009 / Jatkokannanotto YLEn vaaliohjelmiin

Ylen oma kritiikki murskaa Suuren vaalikeskustelun

Yle-uutiset: Ei uusia poliittisia avauksia, hälinää


Ylen aamun uutiset suorastaan murskaavat eilisiltaisen Suuren vaalikeskustelun. Keskustelun tuotos oli tyhjää täynnä, eli ei sisältänyt lainkaan uusia poliittisia avauksia. Vain EU:n laajeneminen nosti pientä virettä pintaan. Tyhjänpäiväisyyttä lisäsi vielä kova hälinä ja päällepuhuminen. Keskustelu ei ollut lainkaan juontajien hallinnassa.

Virkamiesmäistynyt poliittinen eliittimme luottaa näköjään Ylen vaaliohjelmien tarjoamaan eduskuntapuolueiden monopoliasemaan. Politiikan haastajia, eduskunnan ulkopuolisia virallisia puolueita, ei päästetä lainkaan kehiin; aivokuolleiden valtapuolueiden olematon innovatiivisuus ei tule edes osoitetuksi, kun uudet ajatukset eivät pääse esille. Politiikan vaihtoehdottomuus pysyy ikuisena totuutena.

Koko vaaliuutisointia on median osalta leimannut kyvyttömyys puolueiden poliittisten vaaliohjelmien kriittiseen tarkasteluun. Yleltä sellainen on tyystin puuttunut. Kansa on jo tympääntynyt julkkisehtoiseen vaalihumuun, mutta siitä huolimatta media puskee kiiltokuvia painopinnalle ja eetteriin.

Sirkushuvia riittää, leipää ei.

Vastakohtana valtapuolueille Köyhien Asialla Rp:n EU-vaaliohjelma (www.koyhienasialla.fi) sisältää useita varsin innovatiivisia uusia avauksia.

Puolueen perusagendaan tärkeimpänä liittyy köyhyysdirektiivin vaatimus EU:lle, jolla jäsenvaltiot velvoitetaan toisaalta pitämään köyhyysasteensa alhaalla ja toisaalta huolehtimaan köyhistään. Korruption ja kartellien kitkemisvaatimus hanskaa toimeentulon toista puolta, eli hintatason pitämistä kurissa todellisen kilpailun keinoin.

Uutta KA:n ohjelmassa on myös lähipalvelustrategian luomisajatus, jolla julkisen ja yksityisen asioinnin ja kaupalliset palvelut tuodaan kylä- ja kaupunginosakeskuksiin.

Myös maataloustukijärjestelmän osalta KA:n ohjelma esittää järjestelmän radikaalia uudistamista. Nyt tukien ruoan hintasubventio ja itse tuet menevät valtaosiltaan niille tahoille, jotka eivät tukea lainkaan tarvitse.

Laajamittainen ilmaiskierrätys ja yhteisötyö ovat uusia avauksia myös, ja ne tulevat jatkossa käsitellyiksi osana puolueen oman perustulomallin luomista.

Näille esityksillemme Yle on antanut julkisuutta tasan nolla (0) sekuntia.

Yle on omaksunut tyhjyyttään kumisevan valtakartellin pönkittäjän roolin. Sellaisena se edustaa pysähtyneisyyttä, ei osallistumista yhteiskunnan dynaamiseen kehittämiseen.

4.6.2009

Mediatiedote 4.6.2009

KÖYHÄT YLELLE VAIN MAKSAJIA

Tänään esitetään YLEn TV1:llä Suuri vaalikeskustelu, jota markkinoidaan puolueiden puheenjohtajien vaalikeskusteluna. Tämä ennakkomainonta on harhaanjohtavaa, sillä vaalikeskusteluun osallistuvat vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

Muut eurovaaleihin osallistuvat puolueet, politiikan haastajat, jätetään ulkopuolelle.

Eduskunta toimii valtakartellin tavoin pyrkien kaikin keinoin sulkemaan hallitsemansa YLEn ohjelmista pois haastajapuolueet, omien valta-asemiensa jatkuvuuden turvaamiseksi. Avoin, vapaa ja rehti vaalikilpailu ei Suomessa toimi edes julkisissa, valtion omistamissa tiedotusvälineissä.

Köyhät ovat Ylelle vain maksajia. Esitys uudeksi Yle-mediamaksuksi vain heikentää köyhien asemaa. Köyhillä ei ole useinkaan varaa edes kunnollisten vastaanotinlaitteiden hankintaan; siitä huolimatta tasaverotyyppoinen rasitus kohdistuu kaikkein raskaimmin juuri köyhiin.

Ylen ohjelmistolla on äärimmäisen vähän tarjontaa köyhyydestä ja köyhyyspolitiikasta. Teemana köyhyys ja huono-osaisuus lieneekin pääministerin ukaasien mukaisella kieltolistalla.

Eduskuntaa hallitsevat puolueet ovat vastuussa edellisen laman jälkeisestä köyhyyskehityksestä, jossa köyhyyteen pudonneiden määrä on kaksinkertaistunut. Tältä pohjalta onkin selvää, etteivät hallitsevat puolueet halua niihin kriittisesti suhtautuvia puolueita mukaan yhteisiin vaaliesiintymisiin.

Tämä koskee siis myös ja ehkä ennen kaikkea edustamaamme puoluetta, Köyhien Asialla Rp:ta, joka on voimakkaasti tuonut esille köyhyysongelmaa ja sen ratkaisemisen välttämättömyyttä ja keinoja siihen.

Köyhät joutuvat siis myös maksamaan heitä köyhdyttäneiden puolueiden esiintymiset Ylen ohjelmissa, saamatta omaa ääntänsä edustajiensa välityksellä kuuluville.

Köyhien Asialla Rp

Terttu Savola

puheenjohtaja

Tauno O. Mehtälä

eurovaalikoordinaattori

4.6.2009

KA jakaa ilmaiseksi kierrätyskirjoja Oulun Rotuaarilla

Rotuaarin vaalikylä saa uutta meininkiä Köyhien Asialla Rp:n (lyhenne KA) ryhtyessä jakamaan ilmaiseksi kierrätyskirjoja Oulun Rotuaarilla. Jaossa on kahden viikon aikana yli 3000 kirjaa eli reilut 200 kirjaa päivässä. Kirjat on saatu lahjoituksina pääosin pääkaupunkiseudulta.

Lisäksi KA toivoo ihmisten tuovan omat tarpeettomiksi jääneet kirjansa edelleen kierrätettäviksi.

Myös arvokirjoja on tarjolla arvontojen kautta. Köyhien Asialla Rp:n postituslistalle rekisteröityvät osallistuvat vaalien jälkeen tapahtuvaan arvontaan, jossa pääpalkintoina ovat 6-osainen arvoteossarja ARS Suomen taide (arvo n. 400 euroa) sekä 25-osainen Grimbergin Kansojen historia (arvo n. 150 euroa). Palkintoina on myös muita taide- ja tietokirjoja.

Joka päivä vaalikylän aikana arvotaan myös yksi arvokas taidekirja kaikkien sinä päivänä arpalipukkeen jättäneiden kesken. Päivittäiseen arvontaan osallistuminen ei edellytä rekisteröitymistä, nimi ja puhelinnumero arpalipukkeessa riittää.

Arvontoihin osallistuminen on ilmaista. KA:n vaalikojulla suoritetaan vapaaehtoista rahankeräystä puolueen virallisella keräysluvalla. KA lienee ainoa puolue, joka ei saa mitään julkista puoluetukea enempää kuin tukea yrityksiltäkään tai etujärjestöiltä. Sen vaalityö on oman jäsenistön ja kannattajien tuen varassa.

Köyhien Asialla Rp haluaa Rotuaarilla kampanjoida vaaliohjelmaansa (www.koyhienasialla.fi) kirjatun ilmaiskierrätyksen kehittämistä. Otamme vastaan myös ilmoituksia tarpeettomiksi jääneistä tarve-esineistä, ja toimitamme niitä edelleen suhteellisen köyhyysrajan alapuolella eläville.

Köyhien Asialla Rp:lla on eurovaaleissa Ouluseudulta neljä ehdokasta, eli enemmän kuin millään muulla puolueella. Vahvan joukkueemme muodostavat oululaiset Adam Makowski, Henri Tervonen ja Terhi Törrö, sekä temmesläinen Tauno O. Mehtälä.

KA:lla on eurovaaleissa täysi lista eli 20 ehdokasta. Myös muualta Suomesta olevat ehdokkaat ovat luvanneet poiketa Rotuaarin vaalikylässä. Luvassa on myös esiintymisvoimaa soiton ja laulun merkeissä.

22.5.2009

Köyhien Asialla rp Terve Aikuinen -messuilla

EU-vaaliehdokas Tauno O. Mehtälä osallistuu puolueen edustajana Kuopiossa 27. - 28.3. järjestettävien TERVE AIKUINEN -messujen yhteydessä olevaan vaalipaneeliin lauantaina 28.3. klo 12-13.

14.3.2009

Uudet kotisivut avattu

Köyhien asialla -puolueen uusitut kotisivut avattiin tutussa osoitteessa www.koyhienasialla.fi, ja samalla interaktiivisuutta päivitettiin keskustelufoorumin ja kahden blogin voimalla.

10.3.2009


PUOLUEEN AIEMPAA TOIMINTAHISTORIAA

Päiväys: 13.3.2007

Puolueen vaalikoju Oulun Rotuaarilla hajotettiin kokonaan

Köyhien asialla -puolueen vaalikoju hajotettiin kokonaan Oulun Rotuaarilla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Vaalikojulle tehtiin ilkivaltaa jo toistamiseen, viikko sitten kojulta varastettiin yhden ehdokkaan yli kaksimetrinen pahvikuva.

Puolueella oli tarkoituksena jakaa kojulla makkaraa lauantaihin asti. Ilkivallan vuoksi kampanjointi siirtyy muualle.

Uutinen sanomalehti Kalevassa


Rikottu vaalikoju


Päiväys: 24.2.2007

Vaalikylä avattiin Oulun Rotuaarilla

Vaalikylä avattiin 24.2. Oulun Rotuaarilla. Köyhien asialla -puolueen teltta oli yksi suosituimmista.




Päiväys: 22.2.2007

Suuri vaalikeskustelu radioidaan 2.3. klo 13.00

Suuri vaalikeskustelu radioidaan (Radio Suomi) Oulunsalon kauppakeskus Kapteenista 2.3. klo 13.00. Vaalikeskustelun järjestäjänä on Pohjois-Pohjanmaan nuorisoseurojen liitto. Paikalla myös Köyhien asialla -puolueen edustaja.

Päiväys: 21.2.2007

Terttu Savola ja muita ehdokkaita kolmen sepän patsaalla 22.2.2007 klo 10

Köyhien asialla -puolueen ehdokkaita voi käydä haastattelemassa kolmen sepän patsaalla 22.2. alkaen klo 10. Noin kello 12 vieraana ekonomisti Erkki Laukkanen SAK:sta. Kahvitarjoilu.

Tervetuloa!


Päiväys: 21.2.2007

Vaalipaneeleita Pohjois-Savon vaalipiirissä (HUOM! muutokset):

Pohjois-Savo:
UUSI: Pielavesi, Puustellin koulu 20.2 klo 18.30 "Lapsifoorumi"
Lisäys 21.2 Iisalmi Juhani Ahon koulu klo 10
UUSI: Varkaus Savonia ammattikorkeakoulu 14.3 klo 9-11
- Kuopiossa työttömien yhdistyksen toimitalolla Maijalahdenkatu 18 13.2. klo 13.30
- Rautavaaran koulukeskus ke 14.2 klo 10
- Vieremällä 4H:n Veteraanityön Porinakerho 15.2. klo 11.00
- Iisalmessa Savonia korkeakoululla Haukisaarentie 2 15.2. klo 18.30
- Kiuruvesi lukio ma 19.2 klo 18
- Ylä-Savon Ammattiopisto Iisalmi ke 21.2 klo 12.10
- Suonenjoen yläaste ja lukio ma 26.2 alkaen klo 11.30

Leivänjako oli Iisalmen torilla la 10.3 klo 12


Päiväys: 26.1.2007

Köyhien Asialla -puolueen ja muiden pienpuolueiden puheenjohtajat vaalitentissä 8.2. klo 21.10

TV1 klo 21.10 Eduskuntavaalit 2007. Haastajat kehiin - pienpuolueiden vaalikeskustelu. EU, pakolaiset, tulonjako, eläkepolitiikka.
Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaihtoehdot vallanpitäjille.
Juontajat Kirsi Skön ja Renny Jokelin.


Päiväys: 2.12.2006
Köyhien Asialla ja Suomen Kristillisdemokraatit solmivat vaaliliiton Helsingin vaalipiirissä

Köyhien Asialla ja Suomen Kristillisdemokraatit solmivat vaaliliiton Helsingissä. Kuvassa Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola ja Suomen Kristillisdemokraattien Helsingin piirin puheenjohtaja Asser Raassina. Suomen Kristillisdemokraateilla on Helsingissä 19 ehdokasta ja Köyhien Asialla rp:llä 2 ehdokasta.




Päiväys: 15.11.2006

Keskustelutilaisuus "Syrjäytyneiden toinen sukupolvi" järjestetään 12.12. Oulussa

Koska köyhyys alkaa enenevässä määrin koskettaa sekä lapsia että nuoria ja aiheuttaa syrjäytymistä, lisääntyviä huostaanottoja ja mielenterveyshäiriöitä, Köyhien Asialla Oulu on kutsunut koolle ryhmän päättäjiä ja asian kanssa läheisesti toimivia henkilöitä keskustelemaan. Tarkoitus on kartoittaa tilannetta ja keksiä ratkaisuja, jotka parantavat köyhien lasten asemaa. Köyhyydestä kärsii tutkimusten mukaan joka 8:s lapsi. Tilaisuuteen on ilmoittautunut mm:

Raimo Järvenpää (vas), sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja
Sirkka-Liisa Olli, mielenterveys- ja sosiaalijohtaja
Anna-Kaisa Friman, sosiaaliasiamies
Vesa Hämälä, erityistyövoimaneuvoja, Oulun seudun työvoimatoimisto, nuorten yksikkö
Pirjo Hätälä, koulukuraattori sekä Pelastakaa Lapset ry
Erika Mannila, yksin- ja yhteishuoltajat ry;n Oulun seudun puheenjohtaja
Marja-Leena Kemppainen (KD, kaupunginvaltuutettu, (tullee paikalle vähän myöhemmin vapauduttuaan toisen kokouksen puheenjohtajuudesta)
Kari Laurila (KA), HFU ry, hallituksen puheenjohtaja
Sirpa Ahola-Laurila (KA), HFU ry, hallituksen jäsen
?, nuorten psykiatrian klinikka (henkilön nimi vahvistamatta)
Sanna Sauvola, aluevastaava, Irti Huumeista ry
Saara Pasanen, tukihenkilö- ja vertaistukiryhmätoiminnan vastaava, Irti Huumeista ry

Muutama kutsutuista ei vielä ole voinut vahvistaa mahdollisuuttaan osallistua.

Kerromme keskustelun tuloksista myöhemmin vieraskirjassa.


Päiväys: 14.10.2006

Köyhien Asialla ja Suomen Kristillisdemokraatit solmivat vaaliliiton Oulun vaalipiirissä



Köyhien Asialla ja Suomen Kristillisdemokraatit ovat sopineet vaaliliitosta Oulun vaalipiirissä. Kuva julkistamistilaisuudesta 14.10. klo 14.00. Kuvassa vasemmalta Köyhien Asialla -puolueesta Sirpa Ahola-Laurila ja Kari Laurila, puolueen eduskuntavaaliehdokkaat sekä eturivissä KD:n Pohjois-pohjanmaan ja Kainuun piirin puheenjohtaja Aimo Koponen, KD:n piirin varapuheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen sekä KD:n piirin vaalipäällikkö Saila Salonsaari. (Muut kaksi takarivissä kristillisdemokraattien ehdokkaita)