Iloa ja valoa
päivääsi!
Terttu Savola ei pääse presidenttiehdokkaaksi
Köyhien Asialla -puolue ei saanut kokoon tarvittavia 20 000 kannattajakorttia voidakseen asettaa puheenjohtaja Terttu Savolan presidenttiehdokkaaksi tammikuun vaaleihin. Kannattajakortit vaaditaan eduskunnan ulkopuoliselta pienpuolueelta.
Presidenttiehdokkuuden kautta Köyhien Asialla -puolue olisi halunnut nostaa esiin pienituloisten ja syrjäytyneiden todellisen huomioimisen.
- Lämmin kiitos kaikille, jotka täyttivät kannattajakortin ja osallistuivat kampanjaan. Valitettavasti aika ei riittänyt 20 000 nimen keräämiseen. Ja varmasti on asioita, mitä olisimme voineet tehdä paremmin, Terttu Savola kertoo.
- Kuitenkin syksyn aikana muidenkin pienpuolueiden ehdokaskandidaatit ovat ilmoittaneet, ettei presidenttiehdokkaaksi pääsemiseen ole realistisia mahdollisuuksia. Tämä on viesti päättäjille, että 20 000 kannattajakortin kerääminen on kohtuuttoman suuri urakka.
- Toki Suomesta löytyy moninkertaisesti suurempi joukko kuin 20 000, jotka jakavat Köyhien Asialla -puolueen aatemaailman, mutta ongelmana on se, ettei pienpuolueella ole resursseja näiden ihmisten tavoittamiseksi.
- Pienpuolueiden vaikutusmahdollisuudet on tehty Suomessa monin muinkin tavoin hyvin hankaliksi. Vallassa olevat isot puolueet ajavat omaa asemaansa paikoin kyseenalaisesti, ja media sortuu helposti tähän peliin mukaan. Päättäjien tulisi demokratia- ja tasa-arvokysymyksissä siirtää syrjään oman puolueen pussiin pelaaminen ja ajaa todellista oikeudenmukaisuutta, Savola vetoaa.
6.12.2011
Viime eduskuntavaaleissa 2007 ääntenlaskennassa ääniä johdettiin tietokonejärjestelmässä miten sattuu, toisin sanoen kenelle haluttiin. Asiasta on pitävät dokumentit, joita kukaan ei kiellä. Helsingin hallinto oikeuden ja KHO:n (Korkeimmassa hallinto oikeuden) päätösten jälkeen asia on jatko prosessissa.
Suomen systeemissä ennakko ääniä ei pystytä tarvittaessakaan tarkistamaan jälkikäteen. Siksi on tärkeää, että äänestät vasta varsinaisena äänestyspäivänä, jolloin annetut äänet on helpompi tarkistaa.
Suomeen saadaan näihin vaaleihin ensi kertaa tarkkailijat ulkomailta - mutta se ei vielä riitä saamaan aikaan rehellisiä vaaleja.
Olemme lähettäneet korjausehdotukset millä toimenpiteillä vaalit saataisiin rehellisiksi ilman lain muutoksia tai kuluja hallitukselle, kansanedustajille, presidentille ja oikeusministeriöön vaalijohtajalle. Ainoastaan vaalijohtajalta tuli vastaus, ettei parannustoimenpiteisiin tarvitse ryhtyä.
Jatkamme työtämme, vaikka asiasta halutaan täysin vaieta em. tahoilla ja mediassa.
KÖYHIEN ASIALLA rp. EDUSKUNTAVAALIEN 2011 KÄRKITEEMAT
EDESSÄ ON VERONKOROTUSVAALIT, LEIKKAUSKOHTEET KURJISTAVAT KÖYHIÄ
KANSA ÄÄNESTÄÄ NYT SIITÄ, MITÄ VEROJA KOROTETAAN JA MITÄ PALVELUJA LEIKATAAN
KÖYHIEN ASIALLA rp. VASTUSTAA:
1. ARVONLISÄVERON (ALV) KOROTUKSIA, KOSKA
- isänmaata ei saa "alvittaa" maailman kalleimmaksi nmaaksi asua
- arvonlisävero on ylivertaisesti raskain vero, ja se tasaverona kurjistaa nimenomaan pienituloisia,
ei hetkauta hyvätuloisia
- pienituloisia on maassamme määräenemmistö ja arvonlisävero kasvattaa vähäosaisten
veroprogressiota hallitsemattomasti
- arvonlisäveron korotus johtaa kansakunnan enemmistön äärimmäisen lujille, maa kävisi heille pian
elinkelvottomaksi
- Suomi on ansiotulotasoonsa nähden Euroopan raskaimmin arvonlisäverotettu maa - hinnat
karkaavat tavalliselta ihmiseltä
- vähätuloista ja uhanalaista kansanosaa ovat alle 2.500 euroa kuukaudessa ansaitsevat köyhät ja
köhtyvät, siis yli 70% kansasta
- vaalien alla ollaan hiljaa ALV-korotuksista, miten käy vaalien jälkeen?
Mitkä tahot ovat aiemminkin esittäneet verojen kasvua alvituksella?
ARVONLISÄVERO ON NYKYISELLÄÄN VEROTUKSEN JULMIN MUOTO KÖYHÄLLE JA VÄHÄTULOISELLE!
ÄLÄ SALLI HYVINVOINNIN ALASAJOA TASAVEROLLA!
HYVINVOINTI TULEE KOSKEA KOKO KANSAA; EI VAIN HYVÄOSAISIA -
ÄÄNESTÄ TÄMÄN TAVOITTEEN PUOLESTA!
LUE LISÄÄ TÄSTÄ!
2. IHMETELKÄÄ, KYSYKÄÄ JA KESKUSTELKAA
- Vaalien välillä suurin kansalaisryhmä on olevinaan "keskituloiset", mutta vaalien aikaan aina pienituloiset.
He ratkaisevat vaalituloksen.
- Miksi vaalilupaukset suunnataan juuri köyhille ja vähäosaisille. Siksi, että heitä on ylivoimaisesti eniten.
Juuri siksi ja vain siksi!
- Älä luota, että hyvätuloiset ovat hyväsydämisiä ? Miten helposti sydän kylmeneekään, kun vaalit ovat ohi ?
Luota siis itseesi ja äänestä äänesi !
- Kysymys on elämästä ja toimeentulosta. Enemmistö päättää. Älä jätä valtaa vähemmistölle.
Sinua hännystelee laupias eliitti kuten ennenkin.
- Eduskuntapuolueet näyttävät hakevan äänet köyhiltä ja vievän rahat rikkaille.
Mikä puolue tähtää ARVONLISÄVEROJEN alennuksiin ?
- Ketkä auttavat vähäosaisia todella, ja ketkä vaan rikastuvat heidän vähillä rahoillaan?
Älä nuku, älä masennu - näytä mahtisi ja äänestä !
- Vaalit ovat vallanpidon syyni, äänestä ja vaihda vallanpitäjät ! Sinä päätät, kaikki äänet lasketaan.
Äänestä rohkeasti, on vain voitettavaa.
- Suomen perustuslaki myöntää jokaiselle yhden äänen, varallisuudesta tai ansiotasosta riippumatta.
Näytä yhdenvertaisuutesi; rahalla ei ratkaista.
- Valvo äänestämällä myös leikkauslistoja, ettei leikata köyhältä elämää vaan leikataan eliitin turhat tuet ja
valtakoneiston turhanpäiväisyydet.
- Muutokset eduskunnassa ovat mahdollisia kerran neljässä vuodessa.
Onni on omissa käsissäsi; köyhä enemmistö päättää, jos haluaa päättää
- Vallanpitäjien jäljiltä ammottaa kymmenen miljardin euron kuilu. Valvo, ettei alviteta syyttömiltä ja leikata
perusturvasta. Ääni Köyhien Asialle.
NYT ON VÄHÄOSAISEN ENEMMISTÖN VUORO! ITSENÄISYYDEN AJAN TÄRKEIMMÄT VAALIT!
EI KAHDEN KERROKSEN VÄKEÄ; EI IHMISARVON MITÄTÖINTIÄ, EI POLITIIKAN PELEJÄ, VAAN TILAISUUS ITSEKUNNIOITUKSEEN. OTA VALTA JA VALITSE. TASAVEROILLA EI SOTIEN JÄLKEISTÄ SUOMEA TAI KAIKKIEN KANSALAISTEN HYVINVOINTIA LUOTU
KÖYHIEN ASIALLA rp. - KESKEISET VAALITEEMAT - VAATIMUKSEMME EDUSKUNTAVAALEISSA 2011
1. PERUSTURVA JA MINIMITULO 1200 € / KK
- ehdoton minimi toimeentuloksi suomalaisen ihmisarvoiselle elämälle. Tälläkään ei vielä tule toimeen, mutta jotain
rotia lähimmäisen tukeen on saatava; perusturvan alaraja säälliseen tasoon. Tästä emme tingi.
- Nykytila on häpeällinen, kun kuukauden ansio perusturvana on yhtä suuri kuin parhaat tuntipalkat . yhteiskunnassamme
- on täydellistä sumutusta väittää, että tämän rahoitus olisi liian vaikeaa. Asia pannaaan kuntoon vanhaan malliin
progressiivisilla veroilla.
Verot kootaan veronmaksukykyisiltä. Sitä yhtäläinen hyvinvointi edellyttää
- olemme kohtalon kysymyksissä, maailma muuttuu radikaalisti. Pienituloisen määräenemmistön tulee luottaa
perustuslaillisiin oikeuksiinsa
ÄÄNESTÄ ITSELLESI ARVOVALTAA JA TOIMEENTULOA !
2. PROGRESSIIVINEN VEROTUS TULOPOHJAKSI
( ilman tuloja ei synny hyvinvointiyhteiskuntaa)
- valtion tuloveroprogression yläpäähän veroluokkia
- pääomavero progressiiviseksi valtion tuloverotaulukon mukaan
- kunnallisvero progressiiviseksi
- yhteisö- ja osinkovero progressiiviseksi
Vain vajaa neljäsosa veroista kerätään nykyään progressivisilla veroilla !
ALTRUISTINEN VEROPOLITTIIKKA EGOISTISEN SIJAAN LISÄÄ
TALOUDELLISTA TOIMELIAISUUTTA JA YHDENVERTAISUUTTA !
verokiila ei ole pelkästään peikko, se takaa palvelut ja luo tasa-arvon
- Köyhien Asialla rp. - määräenemmistön puolesta -
Vaalit eivät ole rehelliset.
Tarvitsemme Suomeen vaalitarkkailun.
Onko meillä edes kansan valitsemat päättäjät?
Mitä äänille oikeasti tapahtuu?
Eduskuntavaaleissa 2007 Terttu Savola paljasti vilpin ääntenlaskennassa. Savolan ääniä siirrettiin ääntenlaskennassa reaaliaikaisen tietokonedokumentin mukaan toisen puolueen ehdokkaalle Lapin vaalipiiriin.
MOT teki 31.1.11 sille annettujen tutkimusten pohjalta ohjelman vaalien ääntenlaskennasta, mutta ei uskaltanut mennä ytimeen, mainita asian alkuperää eikä näyttää sille annettuja YLE:n Ison Pajan tietokoneen vaali-iltana tulostamia todistusdokumentteja.
Mikä on YLE:n osuus koko vaalifarssissa?
Alla videopätkä Espoossa Leppävaaran Sellon kirjastossa 3.2. 2011 pidetystä tilaisuudesta
Terttu Savola
Köyhien asialla puolueen puheenjohtaja
Espoon kaupunginvaltuutettu
tarkastuslautakunnan jäsen
Klikkaa tästä ja katso videopätkä
3.2.2011 tilaisuudesta, jossa Terttu Savola kertoo
eduskuntavaalien 2007 vaalivilpistä
Sivumme ovat olleet joillekin ohjelmille
raskaat avata, joten päivitämme niitä.
Poliisi otti kiinni Terttu Savolan vaali iltana.
Musiikkitaloon oli kutsuttu kuulemma vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat - kuitenkin äänestys oli vielä kesken, eikä edes ennakko- äänimääriä tiedetty. HS:n galllupin mukaan Savolan kannatus oli 4%, mutta tulos lopulta yllättävä 0,1%.
Onko eduskuntapuolueet
päätetty jo etukäteen?
Sitä osoittaisi kyllä v.2007 vaalivilppi.
Tässä hän kertoo vaali-illan 2011 kokemuksistaan.
Ota yhteyttä ja lähetä alla oleva lomake.
Kiitos yhteydenotosta!
NIMI:
SÄHKÖPOSTI:
AIHE:
LÄHETÄ-------->
Vaikutetaan yhdessä ja laitetaan Suomen asiat vihdoinkin kuntoon, niin että kaikki ihmiset saavat heille kuuluvan tasa-arvoisen kohtelun
Äänestämällä Köyhien Asialla -puolueen ehdokkaita vaikutat omaan tulevaisuuteesi ja olet mukana poistamassa köyhyyttä maastamme.
Haluamme rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa
jossa on hyvä elää ja asua!
Jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun 10€ tilille
Ålandsbanken 660100 - 1188788.
Puolueen tavoitteita
Suomi on jakautumassa luokkayhteiskunnaksi, jossa heikko-osaisimpien syrjintä lisääntyy. Köyhien Asialla- puolueen tavoite on estää syrjintää ja edistää inhimillisemmän yhteiskunnan syntymistä. Yhteiskunnassa, jossa oman edun tavoittelu ei ole ensisijalla vaan kaikki saavat tasapuolisen kohtelun varallisuudesta ja asemasta riippumatta, on kaikkien parempi asua.